Perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn aikaraja kiireettömässä hoidossa on kiristymässä kolmesta kuukaudesta seitsemään vuorokauteen. Vastaavaa resurssien lisäystä terveyskeskuksiin ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut näköpiirissä. Tiukentuvan hoitotakuun täyttämistä varten on terveyskeskuksiin syntynyt erilaisia etäkontakteihin perustuvia hoitotapoja. Niille on kuitenkin luonteenomaista se, että niillä pyritään ensisijaisesti hoitotakuun täyttämiseen ja kontaktien määrän maksimoimiseen. Tällaisen palvelun lääketieteelliseen laatuun tai sisältöön ei ole mielestämme tarpeeksi kiinnitetty huomiota.

Terveysongelmien arviointi etänä jättää monia kysymyksiä avoimeksi

Etävälitteisillä vastaanotoilla ohitetaan keskeisiä vaiheita lääkärin diagnostisessa työskentelyssä. Useimmissa vaivoissa tärkeä osa asianmukaista diagnostiikkaa on potilaan fyysinen tutkiminen. Sen ja oirekuvauksen perusteella muodostuu käsitys vaivan syystä ja potilaan kokonaistilanteesta. Vasta näiden pohjalta arvioidaan lisätutkimusten tarve ja hoitovaihtoehdot. Tällöin toiminta on hyvin kustannustehokasta. Sen sijaan terveysongelman arviointi etäkontaktin kautta johtaa oletuksiin, epävarmuuden ja virhediagnoosien lisääntymiseen. Iso-Britanniassa tehdyssä havaintotutkimuksessa analysoitiin sairaalahoitoon hakeutuneiden potilaiden kontakteja perusterveydenhuoltoon 3 vrk edeltäneeltä ajalta. Tutkimuksessa havaittiin aiemman vastaanoton lyhyemmän keston, etäkontaktilla toteutuneen vastaanoton ja perussairauksien runsauden korreloivan lisääntyneeseen sairaalahoitoon ensikontaktin jälkeen.

Hoidetaanko asioita vai potilasta?

Useissa etähoito- tai tiimimalleissa lääkäreitä ja hoitajia ohjeistetaan toteuttamaan valtaosa hoitotapahtumista etäkontaktilla. Etäkontaktissa jää välittymättä diagnostiikan ja hoidon määrityksen kannalta merkittäviä seikkoja, jotka olisivat todettavissa vastaanotolla. Tämä korostuu akuuteissa sairauksissa ja erityisesti iäkkäiden ja monisairaiden potilaiden kohdalla, joiden terveysongelmat ovat usein hyvin monimutkaisia. Nimenomaan perusterveydenhuollossa tulisi kyetä huomioimaan potilaan hoito kokonaisvaltaisesti. Etähoitomalleissa, jossa yleislääkärin rooli on usein muuttunut yksittäisiä asioita ratkoviksi konsultiksi, potilaan kokonaiskuva jää hahmottumatta ja hoito uhkaa pirstoutua eri sektoreille. Koko yleislääkäritoiminnan ydin − potilaan kohtaaminen ja kokonaisvaltainen hoito-ote − kadotetaan. 

Onko etähoito näennäistä tehokkuutta?

Etähoitoon liitetty, vaikuttavalta kuulostava ”hoitojonojen häviäminen” on paljolti näennäistä. Muodollisesti nopean kontaktin saaminen terveyskeskukseen ei vielä kerro mitään hoidon lääketieteellisestä laadusta. Toimintatapa ohjaa pintapuolisiin etäkontakteihin, joiden tuottama terveyshyöty voi jäädä vähäiseksi. Potilaan vaiva ei tule aidosti hoidetuksi ja potilaan yhteydenotot usein uusiutuvat. Potilaan kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen jäävät toteutumatta. Hoito ei vastaa tarkoitusta ja on tehotonta. Terveyskeskustoiminnan laatu heikkenee, hoitojonot siirtyvät terveyskeskuksesta päivystys- tai erikoissairaanhoidon poliklinikoille tai yksityissektorille. Pahimmillaan ongelma jää kokonaan hoitamatta. Etenkin toimintakyvyltään rajoittuneet potilaat kokevat jääneensä heitteille. Etähoidon laajamittaisen käytön on havaittu erikoissairaanhoidon palautteiden perusteella johtavan hoitovirheisiin ja diagnoosien viivästymiseen. Toimintatapa aiheuttaa laboratorio- ja kuvantamistutkimusten liikakäyttöä, koska usein kliinikon täytyy saada jotakin lisätietoa pelkän puhelinhaastattelun tai nettiyhteydenoton tueksi. Edelleen syntyy epätarkoituksenmukaista hoidonporrastusta terveyskeskuksen sisällä sekä hoidonporrastuksen vinoutumista erikoissairaanhoitoon painottuvaksi. Riskinä on kokonaiskustannusten nousu. Lääketieteen oppien ja ammattietiikan vastainen työskentelytapa ja vähäinen mahdollisuus vaikuttaa työjärjestelyihin ovat johtaneet irtisanoutumisiin jo ennestään työvoimapulasta kärsivällä alalla.

Etähoitoa kannattaa käyttää, mutta harkiten

Toimintaresurssien niukkuus tiedostaen etähoito on varmasti yhä suurempi osa tulevaisuuden hoitoratkaisuja, mutta sitä tulisi käyttää kriittisesti siinä laajuudessa ja niissä tilanteissa, joissa se aidosti tukee hoidon onnistumista laadukkaasti ja turvallisesti. Olisi myös hyvä saada tietoa etävälitteisten toimintamallien vaikutuksesta hoitotuloksiin, kustannusvaikuttavuuteen ja työssäjaksamiseen. Hyvin yksinkertaisia vaivoja lukuun ottamatta etävälitteinen toiminta ei takaa akuuttien sairauksien luotettavaa diagnostiikkaa, mutta sitä voidaan hyödyntää pitkäaikaisten terveysongelmien ja kroonisten sairauksien hoidossa ja seurannassa ja erityisesti kansansairauksien taustalla olevien elintapaongelmien korjaamisessa.

Tulevien hyvinvointialueiden päättäjien on hyvä tiedostaa, että houkuttelevalta kuulostava tapa vastata kysyntään ei välttämättä lopulta ole toimivin. Parhaiten voisikin toimia yhteistyössä henkilöstön kanssa kehitetyt hybridimallit, joissa ilman epätarkoituksenmukaisia prosenttitavoitteita käytetään parhaiten tilanteeseen sopivia hoidon toteutuksen tapoja ja yhdistetään ne paikallisiin oloihin ja väestöön sopiviksi toimintakokonaisuuksiksi.

Merja Ruha, yleislääketieteen erikoislääkäri, Kuhmo

Jekaterina Miloserdova, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, Kuhmo

Atte Veteläinen, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, Kajaani

Tämä kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Helsingin sanomien mielipidepalstalla 14.1.2022. Sen jälkeen kirjoitukseen on tehty muutamia täsmennyksiä ja lisäyksiä.

Pin It on Pinterest