Europalainen yleislääketieteen kongressi järjestettiin Krakowassa Puolassa kesäkuussa 2018. 3 päivän kongressi keräsi yli 4000 yleislääkäriä.
Blogissa jaan matkamuistoja, ajatuksia ja oivalluksia. Olen Espoossa työskentelevä Yleislääketieteen erikoislääkäri.
Kansainvälinen yleislääketieteen yhdistys WONCA (World Organization of Family Medicine) järjestää vuosittain sekä europalaisen että kansainvälisen kongressin.
Puolasta viime aikoina kuuluneet uutiset ovat olleet huolestuttavia, maa on valumassa eurooppalaisesta yhteisöstä. Kongressimatkalle lähtiessä en tiedä mitä odottaa.
Varsovaan on lyhyt lentomatka ja lentokentällä ystävällinen mies ohjeistaa junalippua ostaessa, pian kävelemme kohti vanhaa kaupunkia. Eihän se niin vanha ole. Toisen maailmansodan jälkeen kaupunkia ei enää ollut: se rakennettiin uudestaan pommituksen jäljiltä. Asukkaista puolet menehtyi sodan aikana, iso osa juutalaisia.
Aurinko paistaa ja hyvin hoidetut puistot tarjoavat varjoa, puun alla penkillä istuu vanha mies. Hän katsoo meitä, kaksi matkalaukkua vetävää naista, ja hymyilee. Jään miettimään miten monta matkustajaa hän onkin vuosien varrella nähnyt, monta vierasta, monta vihollista. Miten maailma on muuttunut hänen eliniän aikana.
Noin 20 v sitten entisissä itäblokin maissa alkoi toisenlainen uudelleenrakennus-projekti, tällä kertaa ei korjattu taloja vaan terveyttä. Alkoi ’Eastern European Health building project’, terveydenhuollon uudelleenrakennus. Paljon tehtiin oikein, sillä puolalainen elää keskimäärin 7.5 v pidempään nyt kuin vuonna -91. Maailma on muuttunut paremmaksi.
Viime vuosikymmenten kehitys on ollut huima. WHO:n Dr Mukesh Chawla kertoo luennollaan miten maailmaan köyhyys on vähentynyt: v 1990 köyhiä maailmankansalaisia oli 37 %, v 2016 enää 9 %. Euroopalla menee hyvin. Eurooppalaisen keskimääräiset tulot ovat kolme kertaa maailman keskipalkkaa suuremmat.
Sata vuotta sitten Suomikin oli monella tavalla kehitysmaa. Silloin 1000 syntyneestä lapsesta 214 kuoli ennen 5 vuoden ikää. Nykyään luku on 3.5. Euroopassa nyt syntyvän lapsen odotettu elinikä on 10-15 v pidempi kuin muualla maailmassa, nopeinten vanhenevista kansoista 19/20 ovat Euroopassa. Lisäksi on Japani.
Vanhan iän salaisuutta on tutkittu. Ei kovin yllättäviä löydöksiä: älä tupakoi, liiku ja vältä ylipainoa. Mutta todella pitkän iän salaisuus on myös uteliaisuus ja ilo. Mitä tapahtuu ensi vuonna, mitä elämällä on vielä annettavaa? Vanha mies penkillä, joka hymyillen meitä seuraa on selvästi kiinnostunut maailman menosta. Ja hän on toisaalta nähnyt hyvin paljon.
Puolan presidentin aikeista olen huolissani, mutta jään myös miettimään, miten negatiivinen kuva minulle on piirtynyt koko maasta ja sen ihmisistä lehtikirjoitusten kautta.
Kotimaassani sote-keskustelussa ei ole pitkään aikaan tiedotettu positiivista. Silti me tuotamme maailman parasta terveyttä suhteellisen pienellä budjetilla jo nyt. Mutta jatkuva ongelmien esiin tuominen peittää tämän tosiseikan.
Voisimmeko muuttaa asiaa tarkastelemalla tulevaisuutta mielenkiinnolla ja innolla? Asenne joka tuo myös pitkää ikää.
Jos haluat nähdä graafisesti miten paljon maailma on muuttunut parempaan, kts www.gapminder.org
https://yle.fi/uutiset/3-10275959
Annika Kolster, yleislääketieteen erikoislääkäri. Terveyskeskuslääkäri, Espoon terveyskeskus- Tapiolan terveysasema
Your article helped me a lot, is there any more related content? Thanks!
Your article helped me a lot, is there any more related content? Thanks!
Can you be more specific about the content of your article? After reading it, I still have some doubts. Hope you can help me.
Your article helped me a lot, is there any more related content? Thanks!